Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Mauno, Milo, Milla & Mimi

Kuva
Neljä noin 4-5 viikon ikäistä pentua tulivat minulle viime maanantaina. Sain soiton eräältä naisihmiseltä, joka oli huomannut pennut ladon luona. Emoa ei näkynyt missään vaiheessa paikalla. No, koppa kantoon ja menoksi. Paikan päällä huomattiin, että pennut olivatkin itseasiassa ladon edustalla olevassa NOKKOSPUSKASSA! Siinä sitten rämmittiin jalat ja kädet nokkosien polttamina. Kaikki pennut kuitenkin saatiin kiinni.


  Pennut kärsivät nestehukasta ja olivat muutenkin niin väsyneitä etteivät jaksaneet meitä pakoon juosta. Emo siis oli ollut kadoksissa jo jonkin aikaa. Puhelussa ei selvinnyt minkä ikäisiä pennut olisivat, mutta paikan päällä arvioin ne noin 4-5 viikkoisiksi.
  Alkuun tuttipullolla ruokin pennut emonmaidonvastikkeella, kunnes nämä olivat nesteytetty ja selvästi virkistyneet. Tämä kävi loppujen lopuksi melko nopsaan ja pian vekkulit juoksivat ympäri makkaria. Kolmen päivän jälkeen maito ei enää kelvannut, vaan pullon tuttiosaa narskuteltiin ahkeraan pienillä hampailla…

Kesäkissoja

Kuva
Pitkästä aikaa pääsen jälleen blogini ääreen. Pahoittelut pitkästä tauosta lukijoille, jotka ovat uskollisesti seuranneet tekstejäni. Aihe, josta kirjoitan nyt, on niin ajankohtainen kuin myös paljon puhutellut somessa. Minulle on tullut paljon kyselyitä ja minut on mm. Facebookissa merkattu päivityksiin, joissa keskustellaan kesäkissoista. Pitkälti tästä mylläkästä saa syyttää Ylen uutista, missä väitetään, että kesäkissat ovat vain urbaanilegenda. Tämä blogiteksti on minun kannanottoni aiheeseen, joka kuohuttaa monia kissanomistajia ja eläinsuojelun ihmisiä.

Ensiksikin, Ylen tekstin pääset lukemaan tästä: https://yle.fi/uutiset/3-10178472


Onko kesäkissoja olemassa?

  On. Ei enää yhtä paljon kuin ennen, mutta edelleen puhutaan 'kesäkissailmiöstä' mikä tarkoittaa siis sitä, kun ihmiset päättävät kesäksi ottaa kissanpennun itselleen kovin heppoisista syistä (mökille hiiriä jahtaamaan, lapsille huvitukseksi yms). Keväällä syntyy paljon maatiaiskissojen pentuja, jolloin niitä ka…