Kissatarinoita: Merlin

Tässä jälleen uusi kissatarina blogin yhdeltä lukijalta :)



  Tämä musta ja karvainen jöhkäle on rakenteeltaan jykevä, isokokoinen musta
kissa, Merlin. Se rakastaa kalaa ja eritoten raakana. Se rakastaa harjaamista,
mutta ei missä tahansa vaan aina olohuoneen sohvalla. Se heiluttaa häntäänsä
kun on iloinen ja lelu pitää heittää, että se voi noutaa sen. Se
pitää melua kun ei saa kaipaamaansa huomiota ja voin jo edelleen kuvitella mitä
mantraa jätkä aina hoki.

”Mamma!
Mamma!
Mamma!
MAMMA!!!”

  Se on kokenut katti ja tuntuu käyttäytyvän usein kuin suomalainen jörö mies. En
tiedä millaista katu-uskottavuutta otus pitää yllä ulkona mutta jonkin sortin
kovis se yrittää olla. Ai että sitä mökötystä kun emäntä laittaa violetit valjaat
päälle ja mennään ulos. Ruvetaan sähisemään ja murisemaan kun paijataan ja ei
saa nostaa syliin. ”Äääämamma! Ei kundien nähden!”, tämmöinen asenne joka
kerta. Kuitenkin aina kun ollaan sisällä niin ollaan taas niin hunajaista.
  Pörri, pörröinen oranssi-valkoinen naapurin katti, joka näyttää aina siltä kuin
hymyilisi melkein jatkuvasti on varmaan Merlinin uskollinen gansteriveli sillä se
on ainoa, jonka kimppuun Merlin ei ole meinannut käydä. Jotain epäilyttävää sen
suloisen ja pörröisen katin virneessä aina oli, etenkin kun se ilmestyi sopivasti
ikkunalle kävellessäni ohi.

 Merlin sai nimensä suurvelhon mukaan. Oikeastaan minulle tuli se nimi mieleen
eräästä brittiläisestä tv-sarjasta mitä tykkäsin katsella.


Colin Morgan näytteli Merliniä ilmiömäisesti ja kaiken lisäksi hän muistuttikin sitä pentua joka tuli meille veljensä Mitsun kanssa vuonna 2014-2015. Musta kissanpoikanen, mutta silti
ikäisekseen isokokoinen poika. Pantterin pentu, joka ensimmäisenä päivänä
meillä meni ensimmäisen löytämänsä nojatuolin alle ja tuli vain kun kissatoveri
heilutteli lelua lähistöllä. Ujo se oli siis silloinkin.

   Mitsu oli mustavalkoinen pieni rääpäle verrattuna Merlinin möhkäleeseen mutta
yhtä suloisia molemmat olivat. Merlin on jörö kisu kun taas Mitsu oli ehkä
vähäsen hajamielisempi otus joka rakasti ruokaa. Mitsu haukkaisi sisälle
eksyneen kimalaisen ja Merlin oli se joka pysyi turvallisen etäällä kollegastaan
joka sylkäisi sen lopulta ulos. Tästä pienestä hetkestä näki heidän
luonteenpiirteensä pähkinänkuoressa.
  Parivaljakko löytyi joskus tekemästä outoja kepposia (kuten ruoan hakemista
keittiön pöydältä, sillä aikaa kun toinen kiinnittää emännän huomion ja kukaan
ei saa ikinä tietää minne se viimeinen pihvin palanen katosi keittön pöydältä) ja
molemmathan olivat ensimmäistä kertaa karanneet pihallekin kun saivat saunan
oven jotenkin auki sillä aikaa kun siirtelimme tavaroita varastosta ulos. Mitsu oli
ehkä liian hämmentynyt karatakseen pitemmälle, kun taas Merlin oli jo kaukana.
Taas kerran heidän luonteenpiirteensä näkyivät pähkinänkuoressa. Parin päivän
ja muutaman sydänkohtauksen päästä Merlin ilmestyi surkeana ja märkänä
takapihalle. Totta kai kisuparkaa odotti pyyhe ja tuore kala. Olihan jätkä käynyt
aikamoisella neitsytmatkalla (älkää huoliko arvon lukijat, molemmat olivat
leikattuja).
  Joka päivä Mitsu ja Merlin painivat moneen otteeseen ja tietystihän
Merlin aina voitti. Et sinäkään varmaan olisi vastusta jos monta kiloa painavampi
karvakasa istuisi sinun päälle, mutta pojat olivat poikia ja poikien leikit olivat
tietysti rajuja.

  Silloin Mitsu-parka ei oleskellut muuta kuin keittiössä, odottaen seuraavaa
ateriaansa ja ärhenteli kaverilleen kun tämä kutsui leikkimään. Vaikka kuinka
paljon tämä söi, laihtui silti. Ihmeteltiin sen aikaa että miksi poika oli niin
surkean näköinen ja pari kertaa käytiin eläinlääkärissäkin. Kolmas lääkärikerta
jäi viimeiseksi.

  Merlin ei tuntunut piittaavan niinkään paljoa ja luulen että kun se näki kaverinsa
niin kamalassa kunnossa, se myös tiesi että näin oli parempi. Nykypäivänä
Merlin pelleilee mielensä mukaan ympäri huushollia ja lysähtää ilomielin kun
otetaan syliin (paitsi ulkona). Työntää lelua minun nenäni eteen kun haluaa
leikkiä ja on onnistunut livahtamaan uloskin pari kertaa, mutta on tullut takaisin
kun emäntä pyytää nätisti ja lelukin on ollut niin kiinnostava että
kyllä nyt on pakko tulla sisälle näkemään että minne se hävisi.

  Kuten sanoin alussa, Merlin on paljon kokenut kissa ja ei se ansaitse muuta kuin
rakkautta… Ja ruokaa.. Ja leluja.
Tämä kirjoitus on myöskin sen edesmenneen ystävänsä kunniaksi, Mitsu
levätköön rauhassa.
Merlin vasemmalla ja Mitsu oikealla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kissan kuolaaminen

Kuukauden rotukissa: Munchkin

Erikoisempia sairauksia - Hyperestesia