Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Helge♥

Kuva
Olin heinäkuussa toisen kissaihmisen, Annelin, kanssa pyydystämässä kolmea kissanpentua Valkeakosken Rautian pihasta. Pennut olivat ilmestyneet sinne aivan yllättäen ja henkilökunta ruokki niitä ja ilmoitti lopulta meille. Pennut eivät olleet villikissoja, mutta kovin arkoja kumminkin. Epäilimmekin, että joku oli hoitanut niitä jonkin aikaa ja sitten jättänyt oman onnensa nojaan. Saimme lopulta pennut kiinni yksitellen, ja tämä on kertomus yhdestä heistä; Helgestä.

Helge tuli Annelille 3.8.2015. Alkuun Helge olikin arka, mutta paljastui kumminkin veljiänsä rohkeammaksi ja myöhemmin myös isommaksi. Kävin Annelilla usein ja Helge olikin aluksi ainoa veljeksistä, joka antoi koskea. Myöhemmin sain myös ottaa Helgen syliin.

   Poikia oli ihana aina mennä katsomaan. Ne leikkivät yhdessä, juoksivat laserin perässä ja nukkuivat kylkikyljessä. Mietinkin usein, että miksi joku oli ne hylännyt. Veljekset kasvoivat ja Helgestä näytti tulleen isoin ja vahvin. Kunnes koitti aika viedä pojat rokotuk…

Talvi tulee!

Kuva
Niin kuin näkyy, blogin ulkoasua on muutettu jouluisemmaksi (IIIISO kiitos siitä kuuluu Paulille), sillä näin marraskuun loppua kohden alkaa lähestyä myös kaikki eläinaiheiset tapahtumatkin. Joulukuussa on esimerkiksi Joulukulkue, jota vietetään ainakin parissa Akaan kunnassa, jos ei jo muuallakin. Tässä kuussa Valkeakosken eläinsuojeluyhdistys myös rantautuu tavalliseen tapaan Koskikaran joulutapahtumaan 22.11 lauantaina. Siitäkin tulee vielä juttua myöhemmin.

   Halusin myös tehdä tällaisen pienen jutun blogiini, koskien neuleita. Kyllä, tarkoitan niitä lämpimiä ja pehmoisia pitkähihaisia, mitä saa ostettua monessa eri värissä. Itse ainakin suosin talvena erilaisia neuleita ja villasukkia. Kissani eivät tosin vielä ole sukkia tarvinneet, mutta neuleita kyllä.
   Itse en siis mitenkään tykkää pukea kissojani erilaisiin hörhelömekkoihin tai koruihin, sillä minusta se on pelkkää eläinrääkkäystä, mutta kylmillä ilmoilla kissakaan ei pärjää kauaa ulkona pelkän turkkinsa avulla (mikäli …

Kuukauden rotukissa: Munchkin

Kuva
Alkuperämaa: Yhdysvallat
Muut nimet: Munchkin Cat

Yleistä
Erittäin lyhytjalkainen
paino: 2,2-4kg


Historiaa

Vuonna 1991 New Yorkin Madison Square Gardenilla esiteltiin outo kissa, jolla oli lyhyet jalat. Se sai heti lempinimet "mäyräkoirakissa" ja "bassetkissa". Samanlaisista kissoista tehtiin havaintoja jo 1930-luvun alussa Englannissa. Tämän päivän Munchkinien esi-isät ovat polveutuneet Blackperrystä, Louisianasta vuonna 1982 löydetystä mustasta kissasta.

"Rotu on saanut nimensä Maiskismaan (Munchkin) asukkaista Flemingin kuulussa elokuvassa Oz-maan velho (1939)"

Luonteenpiirteet

Aktiiviset, eloisat ja leikkisät Munchkinit ovat hyvin sosiaalisia ja ihmisiin kiintyviä. Ne jumaloivat omistajaansa. Ne on helppo pitää siistinä, varsinkin lyhytkarvaiset.

Muuta huomioitavaa !

- Kissan lyhyet jalat eivät vaikeuta kissan liikkuvuutta, ne estävät sitä silti hyppäämästä yhtä korkealle kuin muut kissat!



Uusia asukkeja

Kuva
Muutama viikko sitten, Kasim, "kassu" löysi uuden kodin Tampereelta.  Jo hieman ennen sitä, luokseni tulivat Pinsiöstä, maatilalta, kaksi tyttöpentua. Tytöistä pienempi, Siri, on vielä arka ja tarvitseekin aikaa tottuakseen ihmisiin. Rohkeampi Cora taas on ottanut kämpän haltuunsa ja käveleekin paikasta paikkaan kuin itse Euroopanomistaja.


   Kassusta kirjoitinkin jo aikaisemmissa teksteissä jotain, mutta poika ehtikin olla luonani melkein vuoden päivät. Siinä ajassa kuka tahansa ensikoti ehtii kiintyä asukkiinsa, kuin omiinsa. Kassu on hyvin ihmisrakas persoona ja osasikin aina yllättää kaikki, mitä se seuraavaksi oli keksinyt. Hetken aikaa jopa kuvittelin, että Kassu olisi jäänyt minulle itselleni, sillä sopivaa kotiehdokasta ei tahtonut löytyä alkuun. Kuitenkin pari viikkoa taaksepäin sain puhelun, joka varmisti, että nyt olisi pojalle hyvä koti tiedossa! Kassulle kaikkea hyvää uuteen kotiin, mamma ei unohda sinua koskaan :')<3

Tytöt tulivat siis Pinsiöstä, maatilalt…