Kissa karkuteillä?

  Neuvon blogissani siis myös niitä, joilla kissa on hävinnyt - joko nyt tai joskus aikaisemmin. AINA pitää kysellä kissansa perään, sillä muuten eivät löytöeläinkoditkaan osaa sanoa, onko juuri löytynyt kissa sinun. Tapoja toimia siinä tilanteessa, kun kissa häviää on monia. Monen virhe on kuitenkin se, että esimerkiksi kun ulkoileva kissa ei ole tullut kotiin, niin ajatellaan, että kyllä se sieltä vielä tulee ja odotetaan hyvässä lykyssä viikko.  EI - vaan heti pitäisi ilmoittaa mahdolliselle löytökissalanpitäjälle. Jokaisella löytökissalanpitäjällä on 15 vuorokautta velvollisuus pitää kissa, jonka jälkeen kissa voidaan lopettaa tai antaa uuteen kotiin. 

   Eli jos ikävästi sattuu käymään ja kissa häviää, niin sinne soittoa. Joskus kuitenkin kissa saattaa seikkailla viikkoja, ilman että kukaan ilmoittaa siitä kenellekään. Silloin kannattaa kirjoittaa sivustoille, jotka julkaisevat kadonneita lemmikki-ilmoituksia. Näitä yleensä seuraavat löytöeläinkodit ja me ensikodit. Tällaisia sivustoja ovat esimerkiksi: www.karkurit.fi

Lakisäädäntö:



15 §
Talteenotetut eläimet
Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kissan kuolaaminen

Kuukauden rotukissa: Munchkin

Erikoisempia sairauksia - Hyperestesia